tiistai 23. heinäkuuta 2013

Vaikeat viikonloput + megakuvapostaus

Hohhoijaa... Mikä ihme siinä on, että ei itsekuri pidä viikonloppuisin, varsinkaan ruuan suhteen? -.-' Yksi syy on toki, että avokin kanssa rakastamme ruokaa ja kaikkea siihen liittyvää :D Tykkäämme maistella kaikkea uutta, ja käydä ulkona syömässä. Eivätkä valinnat aina ole niitä terveellisimpiä... Viikolla tulee kyllä syötyä ravitsevasti ja terveellisesti! Silloin kuri on helpompi pitää. Sanotaan, että itsekuri pitää silloin, kun oikeasti haluaa jotain. Luulenpa, että annan itselleni näitä "herkuttelulupia", koska olen päässyt projektissani suhteellisen pitkälle...! Nyt on taas kyllä syöty niiiiin epäterveellisesti, että ei todellakaan tee mieli mitään roskaruokaa :D Viikonloppuna olisi tiedossa reissu Helsinkiin; olen jo päättänyt pysyä terveellisessä linjassa. Katsotaan, saanko pidettyä pääni!?!

Ettei nyt menisi aivan masenteluksi, saanen hehkuttaa, että juoksin juuri 15min juoksumatolla. :D Saattaa kuulostaa onnettomalta joillekkin, mutta suuri juttu minulle. Incline 1,0%, nopeus 8,5km/h ja juoksin noin 2,02 kilometriä. Jeejee! Jalkatreeninkin tein, mutta se nyt ei mennyt mitenkään erityisen kehuttavasti. Paremmin kuitenkin kuin viimeksi :)

Listaampa tähän kuvia parin viikon aikana syömistäni terveellisistä ruuista:












Äitin kanssa ostettiin mansikoita ja perattiin ne pakkaseen <3



Launataina olin kavereiden kanssa Hippiknikillä Hietasaaressa. Mukavaa oli vaikka muutama sadekuuro iskikin. Onneksi oli lämmintä vaatetta mukana, ja musiikki ja alkoholi veivät mukanaan :D



Epäsikiö
Maisemaa Vaskiluodon sillan uudelta kävelytasanteelta
 Ja sitten aamulla olikin pieni krapula. Onneksi vaan pieni, mutta kroppa oli poikki... Ja maha tuntui pohjattomalta kuilulta vielä eilenkin!

Dongnai-Grill nro. 4
Krapulapäivän ruokaa nro. 1
Krapulapäivän ruokaa nro. 2
Krapulapäivän nro.2 ruokaa! Käytiin Pietarsaaressa Korv Göransilla :D
 Että semmosta roskaa! Hyväähän tuo joskus on, mutta ei tuota voi kunnon ruuaksi kutsua :D Nyt siis taas takaisin ruotuun :)

Avokki vietti launatain kavereiden kanssa Majakkasaaressa telttaillen :D
 Loppuun vielä motivaatiokuva:

Niiiiin upea!! Instagram @the_masonette

 Nyt jotain post-workout ruokaa väsäämään! :P


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoitavaa, ideoita, ehdotuksia? :)