maanantai 6. toukokuuta 2013

Menneen viikon pikakelaus!

Huhhuh, minnehän aika humahti!? Aina tarkotus kirjottaa ja aina unohtuu! Ja aina kun muistaa, niin Blogger ei anna ladata kuvia >:/ Joten josko nyt sitten nopea pikakelaus :D

Herkkulakkohan kusi siinä vappuna kuoharin muodossa! (Ja punkun. Ja lonkeron. Ja tequilan.) Siskon kaverin luo mentiin iltaa istumaan ja siitä matka jatkui baariin. Ennen baaria ajattelin käydä hakemassa subin, mutta eihän paikka ollutkaan auki. Hirveä nälkä ajoi grillille, josta omasta mielestäni otin vähiten pahemman vaihtoehdon, eli pelkät ranskalaiset. Pari ekaa oli hyviä, mutta sitten alkoi maistua puulta ja syötinkin loput muille baarin jonossa. Yö oli kaikenkaikkiaan todella hauska, ja varmasti kului kaloreita tanssilattialla. Kellosta seurasin, että ainakin 2,5 tuntia tanssittiin putkeen... Okei, oli siellä muutama juomatauko :D

Näin nätisti kulki kuohari salipullossa :D Syynä siis äkkilähtö, eikä kokonainen kuoharipullo millään mahtunu laukkuun!
Aamulla olikin sitten sellainen olo, että olisi ne viimeset shotit voinu jättää ottamatta... Muutamasti sain käydä harjoittelemassa norjan puhumista, mutta päätin, ettei nyt jäädä sängynpohjalle makaamaan. Vapputorille siis mars! Onneksi tuulinen ilma paransi oloa aika nopeasti ^^ Ja mikäs paransi myös.... noh pehmis tietysti :D Ei kuulu herkkulakkoon, mutta nyt oli pakko. Taisi olla paras pehmis ikinä, vaikka kovin oli pieni ja yli hintainen. Pehmiksen jälkeen teki mieli lisää pehmistä, mutta matkalla moottoripyörä kulkueelle, huomasin Slushie-baarin :P Sinne siis! Avokki pohti jäähilettä siemaillessaan, että ehkäpä kotiin pitäisi ostaa samanlainen krapulanparantaja kone :)

Tällä E-koodi myrkyllä lähti viimesetki krapulanrippeet!   





Torin jälkeen menin kavereiden luo syömään tortilloja. Ne meni parempiin suihin niin nopeesti, ettei niistä saanu kuvaa... :D Kyllä oli hyvää pitkästä aikaa, ja ekaa kertaa elämässäni osasin kääriä sen tortillan niin ettei sieltä tippunu mitään!

Vapun jälkeen oliki uus maanantai. Ei oikeestaan haittais jos olis viikossa kaks maanantaita ja kaks perjantaita. Oppari saatiin taas hieman eteenpäin. Ensi viikolla kaivojen puhdistus ja kuvaus.

Kasvissosekeittoa, raejuustoa ja persiljaa. Ja punanen pulveri on paprikajauhetta!
Perjantaina sain vihdoin uuden saliohjelman. Johan sitä kerkesin kolme viikkoa odotella. Eli tässä ohjelmassa on erikseen jalat ja kädet. Samalla ohjelmien pituus vähenee, eli ei aina tarvi sitä 1,5 tuntia salille vaan nyt riittää hyvin alta tuntikin, riippuen haluaako tehdä aerobista. Tein perjantaina heti kädet. Kyllä oli ehana treeni, hyvin kulki, mutta silti jäi muutamat toistot tekemättä. Ja kyllä oli seuraavana ja sitä seuraavana päivänä kipeet hauikset ja selkä :P Innostuneena lähdin salilta ja poikkesin samalla cittarin kautta. Ajattelin vihdoin ostaa uusia meikkejä, rupee vanhat olemaan niin onnettomia!
Mukaan tarrtui alesta Tresemmen hiuslakka vitosella, CC meikkivoide, BB puuteri, sekä BB voide tummille silmänalusille. Kaupanpäälle tuli tuo meikkilaukku. CC-voide on toiminut hyvin; peittää sopivasti, mutta jättää kuitenkin ihon luonnollisen näköiseksi. Puuterista tykkään myös, ei jää liian vahamainen pinta. Tuo silmävoide oli positiivinen yllätys. Voide on tosi tummaa, mutta sulautuu ihoon hyvin, eikä jätä inhottavia viruja. Hiuslakkaan olen myös tykästynyt, pitää hyvin ilman koppuroita ja tuoksuu mansikalla :)
Meillä jäi vähän siman teko näin vapun jälkeiseen aikaan, mutta ei kait se mitään. Onhan sima ollut kuitenkin alunperin ihan ympärivuotinen ruokajuoma. Avokki halusi tämmöiseen tonkkaan sitä tehdä; oli helppo pullottaa sitten. Simaa on vieläkin jäljellä noin 7 litraa ja siinä on jo 4% alkoholia :D


 Tässäpä kuvia perjantain maukkausta ruuista. En ymmärrä miten jotkut ei muka tykkää salaatista! :P

Lounas töissä. Kaksi täysjyväviipaletta kevytlevillä, jäävuorisalaattia+kaali-kurpitsasalaattia, babyporkkanoita, 150g kassler-paistia, puoli desiä punaviinikastiketta, piimää.
Illalla avokki halusi ulos syömään. Alkusalaatti. Hillosipulit <3
Hän otti pizzan, minä kanasalaatin. Salaatin kanssa tuli vastapaistettua pitaleipää.... sen kyllä söin aika nopeesti, vaikka valkeeta jauhohöttöä olikin. Salaatista sain puolet syötyä, ja kastike pysyi kipossa ;)
Lauantaina huristelin Laihialle ryhmänäyttelyyn. Kyseessä siis FCI 4, osa 5 ja osa 6, eli periaatteessa pohjoismaiset metsästyskoirat. Näyttelyssä oli kyllä tosi rento meininki. Tuomari esimerkiksi aina selitti koko yleisölle mitä mieltä on arvosteltavasta koirasta. Porukka oli mukavaa, enimmäkseen tosin vanhoja papskeja :D Näyttelyssä oli myös suomenajokoirat. Ai että, kun tulvahti muistot mielee kun katsoin niiden mittausta ja asentoon laittoa. Paappani kasvatti aikoinaan suomenajokoiria ja opetti minulle pihassamme niiden oikeanlaista rakennetta, asentoon laittoa ja säkän mittausta. Siellä minä heilun mittakepin kanssa ja mittasin joka koiraa. Muistan myös hyvin, että tarkkana asettelin koirien jalkoja oikeisiin asentoihin ja turhauduin hyvinkin nopeesti jos koirat eivät totelleet :D Paappa oli kova tuomari! (Ihan siis oikeastikin oli ajokoirien näyttely- ja ajokoetuomari) Taisipa muutama harjoittelurinkikin niiden koirien kanssa tulla juostua. Voi voi, se oli kyllä hauskaa. Ja paapalla oli varmasti vielä hauskempaa! x)

Ulkona oli vähä vilponen, mutta onneksi sisällä oli kahvila. Söin siellä myös hirvikeittoa, jonka onnistuin kaatamaan kädelleni. Ja kyllä, nyt on kädessä palohaava...
Työkaverini omapäisen narttunsa kanssa!

Tänään päästiin vihdoin töissä aloittamaan lisää käytännöntöitä. Imuauto tuli aamusta paikalle. Kuljimme sen mukana putsaamassa kaivoja. Totesimme myös, että työnjohtajana on hankala olla :D Ollaan vissiin liian kilttejä, kun kysytään, että "Jos vaan teille sopii.." tai "Mitä te haluaisitte nyt tehdä.." Porukkahan nauraa meille sanoen, että "Me ollaan teille töissä, me tehdään ihan sitä mitä te sanotte!" Noh ehkä se tästä... :D Parempi olis, ku kerta sellaseen asemaan ollaan valmistumassa!


Hiekkaa ja soraa... joka kaivossa. Enää 298 kuvattavana!

Tänään käväisin töiden jälkeen salille tekemässä kädet taas. Treeni kulki paremmin kuin viimeksi, ja selvästi paremmin jo jaksoi esim. rintaprässin :P Lisäksi kävin venyttelyssä, sekä selkä-niska-hartia tunnilla. Jalat tosiaan kävin tekemässä sunnuntaina. Se oli yhtä tuskaa ja aika onnetonta touhua, että ei siitä sen enempää. Ehkä siinäkin kehitytään pikkuhiljaa ;)

Salin jälkeistä herkkua! Täysjyväpastaa, tonnikalaa, sugar snapseja, vihreitä papuja ja parsakaalia.

Kätevä iltapala; 1dl mehukeittoa, 1dl rasvatonta valio plus maitoa, 2dl vettä, 20g protskujauhetta
Nii ja vielä semmosta, että nyt olis vihdoin kampaajalle aika varattu! Pari viikkoo jos jaksais vielä odottaa! Jotain kyseisen kuvan tyylistä olis haaveiss... ;)


Oikein mukavaa alkanutta pikkuviikkoa kaikille tasapuolisesti :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoitavaa, ideoita, ehdotuksia? :)