perjantai 6. syyskuuta 2013

Viikko flunssassa

Tämä ihana flunssa alkoi viime viikolla huvilakauden päättäjäisinä. Yhtäkkiä alkoi niskoja särkeä ja olo paheni, kun jouduin ajamaan autoa. Takaisin mökille tultuani, oli kuume noussut melkein 38 asteeseen. Enpä suostunut jäädä sänkyyn makaamaan, vaan vietin illan kuten normaalisti; saunoen ja uiden ja hieman juoden ;)Yöllä kuume oli poissa ja olo suht hyvä. Aamullakaan kuume ei palannut, joten menin poimimaan mustikoita. Oli aivan ihanaa <3 Pienessä syyssateessa ilman ötököitä, ilma lämmin. Kuulin vain eläinten ääniä. Mustikoita löytyi helposti ja paljon. Kasrvakaverini oli terassilla sadetta paossa ja vahti sieltä tekemisiäni.

Ennen kuumeilua kävin avokin pikkuveljen kanssa soutelemassa.  Aavalla tuuli oli aika kova, ja olen suhteellisen herkkä vedolle, joten ehkä silläkin oli vaikutusta tähän flunssaan. Jäätiin mökille kahdestaan, kun avokki isänsä kanssa lähti viemään puttaria veseteitse Vaasaan.
Ubs... ankkuri unohtui pohjaan, ja köysi tietysti potkurin ympärille.
Maisemat <3
Venekoira Minttu
Tulihan sieltä kunnon kala, 3,8 kilonen hauki. Itse sain vain pienen vauvahauen :D
Siinä se mun karvakaveri loikoilee. Taustalla rantasauna :)
Mökiltä lähdettiin kotiin päin sunnuntaina. Ensin poikettiin siskon luona kahvilla. Äiti oli käymässä myös Kassun kanssa. Pakko oli napsia kuvia Piipi-Biibu-Möömöstä! Kolmea kissaa on lähes mahdotan saada samaan kuvaan...


Sunnuntai-iltana alkoi kurkkukipu vaivata. Tai ei oikeastaan edes kurkkukipu vaan nielikipu. Perkasin silti marjat pakkaseen. Niiiiiiin hyviä olivat <3

Mukavasti jäi popsittavaksi!
Omnomnom... tehtiin vielä yöpalaksi pepperoni-aura-pizzaa :P
Venekin turvallisesti satamassa.
Maanantaina kurkkukipu paheni, mutta menin kouluun kuitenkin hoitamaan asioita, opparia ja sen semmosta. Ihan hyvin saatiinkin etenemään! Myös paasto sujui mainiosti :)

Kurkkukipu pahenee, inspiraatio nousee!
Kissamaalaus syntymässä avokin mummolle :)
Salin ja terveellisen ruuan suhteen kyllä laiskottaa ja pahasti. Tällä viikolla oli tarkoitus aloittaa taas, mutta kuinkas kävikään. Eilen torstaina iski sellainenki migreeni. Eipä ole ollut silloin kun liikuin ja söin terveellisesti. Selvästi yhteys näilläkin! Migreeniini eivät lääkkeet auta, joten kärsin ja oksen sin yhtä soittoa aamuseitsemästä iltaneljään. Mikään ei pysynyt sisällä. Kunnes uskalsin maistaa suklaata :D Sen jälkeen oho koheni heti ja oksentaminen loppui! Mutta siinäpä meni yksi suklaalevy... Yep. Ei mennyt se paastopäivä ihan suunnitelmien mukaan...!
Illemmalla hain kaupasta pelastavaa nektaria <3
Maha vaati tämmöstä herkkua suklaan jälkeen.
Ja tämmöstä :P
Tänään on parempi olo, mutta flunssainen. Kävin kaupungilla etsimässä mekkoa, mutta löysin aivan ihanat kengät. En hoksannut napata niistä kuvaa, joten se ilmestyköön huomenna. Mekkoa ei löytynyt mistään, EI MISTÄÄN. Pitää varmaan odotella syksyä pidemmälle :)

Tämmöisen mässäämisen ja sairastelun jälkeen on kyllä motivaatio katossa! Josko viimeistään ensi viikolla sitten taas kunnolla aloittais! Voipi olla, että meen huomenna salille infrapunasaunaan, jos jäis sinne nää viimeset bakteeripesäkkeet :D Nyt pitäis mennä pesemään friteerauskeitin ja heittää uudet öljyt sisään. Ranskalaisia perunasta ja porkkanasta. Nii ja lohta parilassa, Nams!

Väsäsi kaverin kuvasta itselleni motivaattorin ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoitavaa, ideoita, ehdotuksia? :)