torstai 18. huhtikuuta 2013

Yöäk

Niiiin siinä sitten kävi, että annoin kiusaukselle periksi ja söin eilen kipon jätskiä. Ja sitten vielä toisen kipon. Yhteensä 250 grammaa. Puolustukseni voin sanoa, että se oli aivan taivaallisen hyvää, vaikka kaloreita kertyikin 300 ylimääräistä :D Mutta voi sitä tunnetta sen syömisen jälkeen... Katsoin vielä samalla Suurinta pudottajaa, niin kyllä tuli huono omatunto! Ilta oli pilalla. Mies kysyi kotiin tullessaan, että mikäs nyt on, kun pitää murjottaa? Tokaisin, että söin jätskiä. Avokki sai hyvät naurut...


No eipä asialle enää mitään voi. Syöty mikä syöty. Onneksi päivä muuten meni hyvin. Ja opittiinpahan taas. Sellaista hyvää voisin lisätä, että tilaamani 30-day detox tabut selvästi toimivat. Pöhötys on poissa ja kasvot pukkaavat epäpuhtauksia ulos. Eli mukavasti finnejä otsassa :D Paino ei tosin ole sen kummemmin liikkunut suuntaan eikä toiseen. Näiden pikapseleiden kanssa täytyy muistaa juoda paljon vettä, yli kolme litraa per päivä mieluusti!

Niiih, ei sen vaikempaa, mutta silti niin älyttömän vaikeeta.
Nyt jatkan lämmittelyä. Pari tuntia ulkona tuulessa ja sateessa jäädytti kropan. Koskahan sitä oppis pukeutumaanki sään mukaisesti...? :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoitavaa, ideoita, ehdotuksia? :)